Yahoo Suche Web Suche

Suchergebnisse

  1. Suchergebnisse:
  1. Keskiaika. Manessen käsikirjoitus (Codex Manesse), saksalainen minnelauluja sisältävä käsikirjoitus 1300-luvulta. Keskiaika on Euroopan historian ajanjakso niin sanottujen ” vanhan ajan ” ja ” uuden ajan ” välissä noin vuosina 400–1500. [1] Keskiaika jaetaan usein varhaiskeskiaikaan, sydänkeskiaikaan ja myöhäiskeskiaikaan.

  2. Saksan hallitus (saks. Bundeskabinett tai Bundesregierung) on Saksan liittotasavallan korkein toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Sen muodostaa liittokansleri ja ministerit. Sen asema perustuu perusasetuksen 62 ja 69 artiklaan. Valinta. Kanslerin valitse ...

  3. Saksi ( saks. Sachsen) on historiallinen alue nykyisen Saksan alueella. Suomenkielinen maannimi Saksa tulee Saksin ja saksien heimon nimestä, sillä alkujaan juuri Saksin rannikon kautta pidettiin yhteyttä Skandinaviaan päin. Nykyisin Saksaan kuuluu Saksin osavaltio, mutta se sijaitsee pääosin eri alueella kuin historiallinen Saksi.

  4. Merkelin III hallitus oli liittokansleri Angela Merkelin johtama suuri koalitiohallitus, joka aloitti työskentelyn 17. joulukuuta 2013.Sen muodostivat Saksan kristillisdemokraattinen unioni (CDU) ja sen sisarpuolue Baijerin kristillissosiaalinen unioni (CSU) sekä Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD).

  5. Onko tämä päällekkäinen artikkelin Suur-Saksa kanssa? --Vnnen 10. tammikuuta 2008 kello 14.16 (UTC) Ei, koska tämä käsittelee vain vuosien 1943 - 45 Saksaa, kun taas Suur-Saksa on jo 1800-luvulla syntynyt idea.--130.234.75.18 10. tammikuuta 2008 kello 14.20 (UTC)EditEi kun onhan tämä päällekkäinen.

  6. Liettuan kuningaskunta (1918) Wilhelm von Urach, myös Württenbergin kreivi, Mindaugas II, joka hyväksyi Liettuan kuninkuuden 11. heinäkuuta 1918, mutta ei ottanut sitä vastaan, koska Saksan valtakunta julisti kuninkuuden mitättömäksi. Tämän vuoksi kuninkaaksi kutsuminen peruttiin.

  7. Saksan sotahistoria. Saksan aluemuutokset. malline: näytä • keskustele • muokkaa. Ostsiedlung (”idän asuttaminen”) tarkoittaa saksankielisten väestöryhmien levittäytymistä keskiajalla Keski- ja Itä-Euroopan alueille, joilla asuivat slaavit, unkarilaiset, romanialaiset ja baltit. Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä.