Yahoo Suche Web Suche

Suchergebnisse

  1. Suchergebnisse:
  1. 7. Juli 2022 · Pauli Hauta-aho on soittanut Apulannan kitaristina yli 30 vuotta ja on nyt palannut stadionkeikasta kodin remonttihommissa. Hauta-aho kertoo, mitä hän teki koronatauon jälkeen ja mitä hän tekee nyt kesällä The Blankon kanssa.

  2. Tule juhlistamaan vappuaattoa Lahden Santa Fé:hen! Livemusiikista vastaa jo kulttimainettakin saavuttavan The Blanko -yhtyeen kitaristi-laulaja Pauli Hauta-aho. Luvassa on akustisen kitaran kanssa toteutettu energinen ja vivahteikas yhdistelmä rokkia, poppia ja taidetta. Paulin soolo-ohjelmisto sisältää omien kappaleiden lisäksi versioita ...

    • 3,4K
  3. Pauli Hauta-aho (s. 1982) on The Blankon kitaristi-laulaja sekä yhtyeen johtohahmo. Lisäksi hän soittaa Leningrad Cowboys-yhtyeessä kitaraa. Hauta-aho valittiin 2010 YleX:n äänestyksessä Suomen toiseksi parhaaksi kitaristiksi. Hauta-aho on toiminut avustavana kitaristina Apulanta-yhtyeen keikoilla vuodesta 2015 lähtien.

  4. 7. Dez. 2018 · Apulanta coveroi Klamydiaa Live, Suomipop Festival, Jyväskylä, 12.07.2018

    • 1 Min.
    • 1725
    • Janne Lahti
  5. 4. Juni 2019 · Known for catchy melodies, strong riffs, and a singer that the girls can’t stop raving about, THE BLANKO are showing up on our radar more and more. For the first time in quite a while, Playlist of My Life returns to talk to vocalist/guitarist Pauli Hauta-aho about influential music! 1. The first song you remember hearing as a child.

  6. Explore releases from Pauli Hauta-Aho at Discogs. Shop for Vinyl, CDs and more from Pauli Hauta-Aho at the Discogs Marketplace.

  7. Explore Pauli Hauta-Aho's discography including top tracks, albums, and reviews. Learn all about Pauli Hauta-Aho on AllMusic.