Yahoo Suche Web Suche

Suchergebnisse

  1. Suchergebnisse:
  1. Kukin nainen on valintojen edessä. Miten paljon aika jona elämme, vaikuttaa meihin – uskallammeko pitää unelmistamme kiinni? Tähtitaivas talon yllä on tarina äideistä ja tyttäristä sekä sukupolvien tarinoista – suvun vaietuista salaisuuksista puhumattakaan. Muissa osissa nähdään uusia kasvoja valkokankaalla: Lauri Tanskanen ...

  2. Tähtitaivas talon yllä on Saara Cantellin ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 2012. Elokuva kertoo saman suvun kolmen sukupolven naisesta. Tapahtumat sijoittuvat samaan taloon jatkosodan aikana 1942, vuonna 1978 ja nykyaikana. Pääosissa ovat Irina Björklund, Meri Nenonen ja Elín Petersdóttir.

  3. Pohjoismaiden parhaimpien elokuvien joukkoon valitussa Tähtitaivas talon yllä -elokuvassa saman suvun kolme naista viettää kukin syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla, vain eri vuosina. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan vuonna 1942, unelmien ja ideologioiden täyttämään vuoteen 1978 sekä nykyaikaan.

  4. 18. Jan. 2015 · 1 h 41 min · elokuva ·. Kolme aikaa, kolme unelmaa. Kolme naista samasta suvusta, kolme syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla. N: Irina Björklund, Meri Nenonen, Elin Petersdottir. O: Saara Cantell. T: Pystymetsä Oy. Näytä lisää. julkaistu su 18.1.2015 poistui 29.4.2021 käynnistyskerrat 73 309. Jaa ohjelma. Lisää suosikiksi.

  5. Saara Cantellin ohjaama ja käsikirjoittama draamaelokuva Tähtitaivas talon yllä (2012) kertoo saman suvun kolmen eri sukupolven naisen, kyläkoulun opettajatar Saiman (Irina Björklund), hänen tyttärensä, yksinhuoltaja Tuulikin (Meri Nenonen) ja tämän tyttären, väitöskirjaansa valmistelevan Sallan (Elin Petersdóttir) elämästä, valinnoista ja onnen...

  6. Tähtitaivas talon yllä on tarina äideistä ja tyttäristä sekä sukupolvien tarinoista - suvun vaietuista salaisuuksista puhumattakaan. Muissa osissa nähdään uusia kasvoja valkokankaalla: Lauri Tanskanen, Leo Honkonen ja Kai Vaine.

  7. 8. Jan. 2015 · Palkitun ohjaajan Saara Cantellin elokuva kertoo yhden suvun naisten elämästä, äideistä ja tyttäristä. Se on tarina siitä, miten äitien valinnat ja vaietut salaisuudet vaikuttavat tyttäriin. Kyläkoulun opettajattaren Saiman mies on rintamalla, ja Saima löytää sukulaissielun taloon aputyövoimaksi tuodusta nuoresta sotainvalidista.