Yahoo Suche Web Suche

Suchergebnisse

  1. Suchergebnisse:
  1. 27. Juni 2024 · Toimittaja ja juontaja Maria Veitola muistelee Instagramissa omaa nuoruuttaan. Hän on jakanut nostalgisia nuoruuskuvia. Julkaisun kuvatekstissä hän käsittelee parhaillaan käynnissä olevaa Pride-viikkoa.

  2. Vor 5 Tagen · Kallio nähtiin Yökylässä Maria Veitola-ohjelmassa vuonna 2020. Jaksossa Veitola ja Kallio kävivät tunteikkaan keskustelun elämästä. Kallio sanoi, että hän ei toivo mitään lisää elämäänsä.

  3. 14. Juni 2024 · Maria Veitolan dokumentissa esiintynyt Tinja Rautomaa on sairastanut syömishäiriötä kahdeksan vuotta. Parantuminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.

  4. 12. Juni 2024 · HappyFlopseja somessa mainostanut Maria Veitola kommentoi kohua tuoreeltaan tiistaina. Hän julkaisi Instagramin tarinat -osiossa tekstin, jossa hän pahoitteli toimintaansa. - Tein ruotsalaisen firman kanssa yhteistyön, jonka manageritoimistoni oli puolestani sopinut, Maria taustoittaa.

    • Tanja Korpela
  5. 18. Juni 2024 · Vihapuheen kohteeksi joutunut Maria Veitola: ”Onneksi rakkaus ja kannustus on vihaa paljon vahvempi voima.” Vihapuhetta aiheuttanut jakso poistettiin lopulta kokonaan. 18.06.2024 09.14

  6. 14. Juni 2024 · Sieppi kertoi parin rakkaustarinan Yökylässä Maria Veitola-ohjelmassa. Hän paljasti kertoneensa Soirille heti ensitreffeillä, ettei aio alkaa futisvaimoksi, vaan haluaa pitää työnsä ja kotinsa Suomessa.

  7. 12. Juni 2024 · Toimittaja Maria Veitola haastatteli viime vuonna dokumenttiinsa yhtä Suomen vihatuimmista rikollisista, katujengijohtajana tunnettua Milan Jaffia. Julkisuudessa syntyi vahva paheksunta vastareaktiona, ja MTV päätti hyllyttää ohjelman.